Etusivu
Hanke käynnistyi asukkaiden perustamana vuonna 2008. Taustalla oli tieto siitä, että haja-asutusalueen jätevesiasetuksen mukaan kaikilla kiinteistöillä tulee olla asetusta vastaavat jätevesijärjestelmät vuoteen 2014 mennessä.
Saarten puhtaudesta kannettiin yhteisvastuullisesti huolta ja niinpä ensimmäiset jätevedet Kakolan suurpuhdistamoon lähtivät Kakskerran saarelta osuuskunnan toimesta 3.08.2009 klo 9.40.
Osuuskunnan perustamiseen aloite tuli seudun asukkailta ja voitiin todeta, että keskitetyn vesihuollon ja jätevesijärjestelmän tarve oli ilmeinen. Myös saarien erityisen kauniin luonnon säilyttäminen tulevaisuudessa tukee hankkeen edistämistä.
Kakskerran ja Satavan saarilla on siis lähdetty toteuttamaan ekologisempaa jätevesiratkaisua. Pyrimme näillä sivuilla kuvamaan hankkeen etenemistä sekä toimittamaan kattavasti tietoa hankkeesta saarten asukkaille ja sidosryhmille.
Palaute
Jätä meille palautetta toiminnastamme alla olevan lomakkeen avulla. Jos haluat vastauksen palautteeseesi, täytä myös sähköpostiosoitteesi.
